KANSAINVÄLINEN LASTEN JA NUORTEN TAIDENÄYTTELY
Näyttelykutsu ladattavissa myös:
Yleistä näyttelystä
Turun Kuvataidekoulun Galleriassa Turussa järjestetään kansainvälinen lasten ja nuorten kuvataidenäyttely Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Näyttelyyn kootaan Euroopan eri maiden kuvataidekouluista / -kerhoista lasten ja nuorten taideteoksia, joilla on yhteinen teema. Teokset ovat esillä Turun Kuvataidekoulun Galleriassa 2.5. - 10.9.2011 (heinäkuu suljettu) sekä vuoden 2011 aikana eri puolilla Turun kaupunkia.
Näyttelyn teema
"Minun kulttuurikohteeni" - mihin kotiseudullani tai kotimaassani olevaan kulttuurikohteeseen veisin ulkomaalaisen ystäväni?
Toteuta hauska teos kotiseudullasi tai kotimaassasi olevasta kulttuurikohteesta, johon haluaisit ulkomaalaisen ystäväsi tutustuvan. Anna mielikuvituksesi lentää työtä toteuttaessasi!
Näyttelyn säännöt
Näyttelyyn voivat osallistua kaikki 4-18 -vuotiaat kuvataidekouluissa tai -kerhoissa harrastavat lapset ja nuoret.

Työ voi olla eri tekniikoin toteutettu piirustus, maalaus, grafiikkatyö, valokuva, kollaasi tai digitaalisesti käsitelty kuva. Näyttelytöiden koot voivat olla: A4, A3 tai A2. Näyttelytöiden tulee olla kaksiulotteisia.

 
 
Kuvan valmistaminen kopioimalla tai jäljentämällä on kielletty.

Kuluista, jotka aiheutuvat töiden valmistamisesta ja lähettämisestä näyttelyyn vastaa töiden lähettäjätaho. Turun Kuvataidekoulu ei lunasta lähetyksiä.

Turun Kuvataidekoulu valokuvaa työt ja pidättää oikeuden valokuviin. Näyttelyn jälkeen työt liitetään osaksi Turun kuvataidekoulun taidekokoelmaa (eli niitä ei palauteta tekijöille).

Ilmoittautuminen
Näyttelyyn osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista! Näyttelyyn osallistumaan haluavan kuvataidekoulun tai -kerhon tulee täyttää Internetistä löytyvä ilmoittautumislomake. Näyttelyn tarkemmat ohjeet ja säännöt löytyvät säännöt -sivulta.





Minun Kulttuurikohteeni
Turun Kuvataidekoulu
Ratapihankatu 18, 20100 Turku
FINLAND
+358 2 27 99 200
turku2011@turunkuvataidekoulu.fi